Veritulpan leviämisvaiheen estäminen

Ei ole epäilystäkään siitä, että antikoagulanttien kehitys on suoraan edistänyt syvän laskimotukoksen hoitoa.Antikoagulanttihoito voi estää veritulpan syntymistä, estää veritulpan leviämistä, helpottaa veritulpan autolyysiä ja ontelon uudelleenkanavaa, lievittää oireita sekä vähentää keuhkoembolian ilmaantuvuutta ja kuolleisuutta.Tällä hetkellä antikoagulanttilääkkeitä ovat pääasiassa hepariini, pienimolekyylipainoinen hepariini, varfariini, rivaroksabaani ja dabigatraani.Jokaisella näistä lääkkeistä on omat etunsa ja haittansa.Verrattuna fraktioimattomaan hepariiniin pienimolekyylipainoinen hepariini subkutaanisesti tai suonensisäisesti voi vähentää merkittävästi kuolleisuutta.Oraalisista antikoagulanteista varfariinia käytetään laajalti sen alhaisen hinnan ja tarkan antikoagulanttivaikutuksen vuoksi tehokkaalla hoitoalueella (edellyttää kansainvälisen standardoidun suhteen olevan 2-3).Koska ruoka kuitenkin vaikuttaa suuresti varfariiniin, on helppo saada komplikaatioita, kuten riittämätön antikoagulaatio ja verenvuoto, ja hyytymistoimintoa on seurattava säännöllisesti.Viime vuosina sänkyyn on ilmestynyt suuri määrä uusia antikoagulantteja, kuten rivaroksabaani, dabigatraani, apiksabaani jne. antikoagulanttivaikutus on tarkka, verenvuotokomplikaatiot vähenevät, eikä hyytymistä tarvitse tarkistaa uudelleen.

Tällä hetkellä jotkut tutkijat ehdottavat, että lääkehoito voidaan jakaa kahteen vaiheeseen 3 kuukauden aikajaon mukaan: ensimmäistä vaihetta kutsutaan aktiivisen hoidon alkuvaiheeksi.Se suoritetaan pääsääntöisesti 3 kuukauden kuluessa dvt3:n ensimmäisestä puhkeamisesta, ja toista vaihetta kutsutaan seurantatoistumisen ehkäisyvaiheeksi, joka suoritetaan 3 kuukautta hoidon ensimmäisen vaiheen jälkeen.Accp9:n ohjeissa suositeltiin ensin uusia oraalisia antikoagulantteja.American College of Chest Physiciansin (ACCP) ohjeiden 10. painoksessa suurin ero aiempaan on se, että uudet oraaliset antikoagulantit (noac), kuten tekijä Xa:n estäjät (rivaroksabaani, fondaparinuuksinatrium jne.) ja tekijä IIA:n estäjät ( dabigatraani jne.) käytetään ensisijaisena vaihtoehtona laskimotromboembolian hoidossa.Antikoagulanttihoidolla on selvä vaikutus, se vähentää huomattavasti verenvuotokomplikaatioita, eikä vaadi hyytymistoiminnan uudelleentarkastelua.Sitä edistetään edelleen tavallisilla potilailla.Uudet antikoagulantit voivat yleensä estää DVT:n uusiutumisen 80–92 prosentilla.

Pelkästään antikoagulanttihoidon rajoituksena on, että vaikka antikoagulanttihoitoa käytetään usein vähentämään veritulpan uusiutumista ja suojaamaan laskimoläppätoimintoa, se ei pysty liuottamaan trombia nopeasti.Veritulpan itsestään poistuvaa havaitaan harvoin potilailla, joilla on iliofemoraalinen laskimotromboosi, ja jäännöstukos voi johtaa laskimoläppävaurioon ja ulosvirtausteiden tukkeutumiseen, mikä on syynä tromboosin jälkeisen oireyhtymän (PTS) korkeaan esiintyvuuteen.Havaintotutkimus PTS:n esiintymisestä syvän laskimotukoksen antikoagulanttihoidon jälkeen osoitti, että PTS:n ilmaantuvuus oli noin 20 % ~ 50 %, alaraajojen laskimohaavojen ilmaantuvuus oli 5 % ~ 10 % ja laskimoiden rappeutumisen ilmaantuvuus oli 40 %. 5 vuoden jälkeen.Noin 15 %:lla potilaista oli liikehäiriöitä, ja 100 %:lla potilaista elämänlaatu heikkeni vaihtelevasti.